TYÖLLISYYDESTÄ 2024..
Seuraavaksi esitän lukuja, jotka ovat vapaasti luettavissa internetissä. Ihmettelen Suomen
työllisyyspolitiikkaa, mikä julkisuudessa esiintyy osaajien puuttumisena, laiskojen
työttömien joukkona ja kannustinloukkuina. Itse työttömyyden poistamiseen nähdään
samoja ”keppikeinoja” vuodesta toiseen pohtimatta konkreettisia ratkaisuja.
Työttömiä oli vuoden 2023 lokakuussa Tilastokeskuksen mukaan 190 000 +- 22 000,
joista korkeasti koulutettuja työttömiä noin 23%. Lisäksi on piilotyöttömyys, jota ei
ole tilastoissa. Avoimia työpaikkoja Tilastokeskuksen mukaan oli marraskuussa 2023 n.
42 400. Lisäksi on piilotyöpaikat yritysten sisäisissä hauissa ja sellaiset, joita yritys ei ole
vielä laittanut hakuun.
Julkisuudessa on väläytelty osa-aikatyö-työpaikan jakamisesta. Siitä taas olisivat mm.
seuraavat seuraukset: asiantuntijatasolla perehdytys olisi tehtävä kahteen kertaan ja se
vie yrityksen resursseja ja tulee kalliiksi, suorittajatyön tasolla osa-aikatyö rasittaa
kunnan/hyvinvointialueen sosiaalikuluja mm. asumistukena ja toimeentulotukena. Ja kuka
haluaa jakaa osan rahoista, kuka arvostaa vapaa-aikaa.
Puhutaan osaajien (asiantuntija) pulasta Suomessa. Avoimet työpaikat puhuvat muuta:
– Oikotie, 3797 kpl
– Duunitori 1612 kpl
– Monster nyk. Jobly 299 kpl
Viime vuoden 2023 lopussa avoimia osaajien työpaikkoja oli siis yhteensä 4708 näissä
kolmessa työnhakusivustolla! Ja työttömiä osaajia puolestaan yli 43 000.
Lisäksi on osaajien koulutus Suomessa. Suomessa on useiden yhdistämisten jälkeen
14 yliopistoa. Vuonna 2004 suoritettiin yhteensä noin 18 300 tutkintoa, joista 3 100 oli
alempia korkeakoulututkintoja, 12 600 ylempiä korkeakoulututkintoja ja 1 400
tohtorintutkintoa. Ja vuonna 2020 korkeasti koulutettuja oli jo 26-40% väestöstä
riippuen asuinpaikasta Suomessa. Viimeisimmän tiedon mukaan Suomessa on n.
1,5 miljoonaa korkeasti koulutettua. Korkeakoulutus on kokenut inflaation. Koulutustaso
on tänä päivänä korkea ja koulutuksen arvo laskee vuosien myötä. Silti halutaan tänne
osaajia. En voi käsittää.
Pohditaanpa rekrytointiongelmia hakijan näkökulmasta. Yrityksillä on useasti
monimutkaiset sähköiset hakusivut. Ne ovat usein kömpelöt ja vaivalloiset täyttää eikä
esimerkiksi liitteitä voi laittaa ollenkaan hakemukseen mukaan (mm. valtio ja
yleishyödylliset instituutiot). Vaikka hakija olisi tehnyt kuinka hienot ansioluettelot ja
portfoliot. Hakumenettely on siis raskas ja byrokraattinen.
Palautetta ei juuri saa. Tämä olisi tärkeää tietää; miksi en päässyt jatkoon, oliko koulutus
tai työkokemus sopimaton työtehtävään, olivatko muut hakemuksessani mainitsemat
seikat esteenä? Oliko työhakemus ko. tehtävään siis täysin turha? Mitä työpaikkoja voisin
jatkossa hakea, jotta se olisi järkevää ja johtaisi työllistymiseen.
Entäpä ratkaisuja työllistymiseen. Avoimet työpaikat ovat pääasiassa internetissä ja
hakemukset täytetään sähköisesti. Mitäpä jos yritys jalkautuisi sinne, missä ihmiset
liikkuvat? Kauppakeskuksiin, kirjastoihin, työpaikoille, sairaaloihin, palvelutoreille.
Tehtäisiin pop up-tapahtumia, kuten ainakin Porissa kokeiltiin vuonna 2017.
Täsmärekrytoinnit säännöllisesti sinne missä ihmiset liikkuvat, jotta työttömät alkaisivat
seuraamaan näitä tapahtumia. Tiiviimpi yhteistyö koulujen, opistojen, yritysten ja TE-
Palveluiden kesken. Mukaan mainostoimistot sekä asiantuntijat suunnittelemaan
tapahtumat kiinnostaviksi. Tavoitteena tapahtumissa olisi suora työllistyminen, ei
ansioluettelon toimittaminen paikan päälle!
Työntekijän palkkaaminen on kallista, miksi tuhlata energiaa tällaisiin tapahtumiin? No juuri
siksi, että se johtaisi aitoihin kohtaamisiin ja sopivan työntekijän löytämiseen vähemmällä,
mutta kivemmalla tavalla. Yritysten rekrytointimainonta some-kanavilla on kasvanut
voimakkaasti. Työpaikkailmoitukset ovat nuorekkaita ja vetäviä. Tämä on hyvä suunta.
Vielä oppisopimus laajemmin käyttöön ja ammattioppilaitosten työharjoittelujaksot
palkallisiksi ja osittain työllistämisvelvoitteisiksi, niin tässä olisi jo työllistymisvaikutuksia
ilman kepittämisiä.
TE-Palveluiden olisi syytä miettiä nykyistä strategiaansa. Vuonna 1942 Suomi jaettiin
työvoimapiireihin ja käytännön työttömyyden torjuntaa hoitivat työvoimalautakunnat.
Sittemmin perustettiin 1970-luvulla valtiollinen Työnvälitystoimisto, nimi muuttui
myöhemmin Työvoimatoimistoksi.
Elinkeinotehtävien taustalla ovat vuonna 1997 yhdistetyt työ- ja elinkeinokysymyksiin
liittyviä viranomaispalveluja hoitaneiden eri ministeriöiden hallinnonalojen alueyksiköt,
joista muodostettiin TE-keskukset. Yli 25-vuotta palvellut TE-Palvelut ja aikaisemmin yli 52
vuotta sitten perustettu Työvoivoimatoimisto. TE-palvelut eivät nykymallilla työllistä ketään.
Byrokratiaa tulee karsia ja tässä on yksi täysin turha ja ylityöllistetty valtion jäänne.
Miten voidaan vaatia työskentelyä myöhemmälle iälle, jos yli 50-vuotiasta ei nykyäänkään
mielellään palkata? Eläkeikäiset eivät ”paranna” median väittämää ns. osaajapulaa eivätkä
hoitajapulaa sen paremmin kuin ulkomailta tänne saapuvat suorittavan työn tekijät samaan
aikaan kun koulutetut osaajat ja hoitajat hakeutuvat ulkomaille töihin. Tässä olisi johdon
peiliin katsomisen paikka.
Moniko eläkeläinen OIKEASTI on valmis jatkamaan työntekoa? Eläkeliiton teettämän
kyselyn 2020 mukaan 72% alle vuoden eläkkeellä olon jälkeen, yli kahden vuoden jälkeen
12 %. TE-Palveluiden kautta työllistyi näistä eläkeläisistä vain 1 %. Kuinka moni yli
60-vuotiaista hallitsee työnhakuprosessin somessa ja yleensä vapailla työmarkkinoilla, jos
eläkeläiset halutaan töihin?
Työllisyystoimet vaativat paneutumista ongelmaan sekä aitoja tekoja. Mikä on yritysten ja
TE-Palveluiden vastuu työllistämisessä?
PÄÄKAUPUNGIN VYÖHYKKEET
HSL suunnittelee ja toteuttaa lähes vuosittain hienoja uudistuksia pääkaupunkiseudun ikiliikkujille. Hieno homma! Vähitellen kuitenkin lippujen hintoja korotetaan ja toteutuksia muutellaan. Viimeksi romutettiin kaupungin sisäiset liput ja seutuliput. Siirryttiin vyöhykkeisiin A, B, C ja D.
Näin julkista liikennettä käyttäjän matkan hinnan arvioitiin olevan kohtuullinen ja tasapuolinen. Viimeksi Länsiväylässä 1.4.2023 pohdittiin sitä, olisiko hinnoittelun sittenkin pitänyt olla tasasummainen vai ei. Ja vyöhykkeiden B ja C rajat jäivät voimaan.
Minä taas mietin sitä, että miksei vyöhykkeitä nimitetty yksinkertaisesti vyöhyke 1, vyöhyke 2 jne. Eli maksettaisiin todellisten matkojen pituuksien mukaan. Asun Leppävaarassa ja Helsingin keskustaan on suurin piirtein sama matka kuin Espoon keskustaan- kaksi vyöhykettä.
Minulla on työmatkoja varten AB-lippu. Mutta jos matkustan Leppävaarasta Espoon keskustaan, mikä on vyöhykealueella C, joudunkin ostamaan vielä yhden vyöhykkeen lisää eli toisin sanoen olen jo maksanut kahdesta vyöhykkeestä, mutta koska Espoon keskus sijaitsee C-vyöhykkeellä, joudun ostamaan 2,80€ maksavan C-vyöhykelipun. Siis vanhan seutulipun hinnan!
Minulla on oltava siis ABC lippu päästäkseni Leppävaarasta Espoon keskustaan! Jos minulla olisi vyöhykelippu 2, voisin matkustaa joko Helsinkiin tai Espoon keskustaan samalla lipulla!
Mikäli menit jo sekaisin, tässä lisää: jos matkustaisin suoraan Helsingin keskustasta Espoon keskustaan, tarvitsen ABC-lipun. Aivan loogista! Mutta jos matkustan jo ostamallani kahden vyöhykkeen lipulla (AB) jälleen kahden vyöhykkeen välin Leppävaara- Espoon keskus, maksan todellisuudessa kolmesta vyöhykkeestä!
Miksei siis siirrytä seuraavassa HSL:n lippu-uudistuksessa oikeisiin vyöhykkeisiin 1,2,3 ja 4? Vai olemmeko Helsingin Espoo-niminen lähiö, kun matkojen pituudet kerran lasketaan Helsingin keskustasta?
Keep it simple!
